Euroopan unioni

Euroopan unioni on 28 eurooppalaisen valtion muodostama liitto. Sen tarkoituksena on ollut luoda rauhaa, helpottaa liikkumista ja yhteistyötä valtioiden välillä sekä nostaa jäsenvaltioiden elintasoa. Suomi on EU:n jäsenvaltio. Euroopan unionin päätöksenteko vaikuttaa monilla tavoin sen jäsenvaltioiden julkishallintojen päätöksentekoon ja siten myös suomalaisten elämään.

MIKSI UNIONI?

EU perustettiin aikanaan toisen maailmansodan jälkeen, koska Eurooppaan haluttiin raskaiden sotavuosien jälkeen pysyvä rauha. Alun perin EU oli taloudellinen ja kaupallinen yhteisö: sen jäsenet tekivät kauppaa keskenään. Myöhemmin EU:sta on tullut poliittinen unioni, ja nykyään sen toimialaan kuuluvat talouden lisäksi muun muassa ympäristö- ja maatalouspolitiikka sekä ihmisoikeudet.

Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995. Asiasta järjestettiin kansanäänestys, jossa yli puolet suomalaisista kannatti liittymistä unioniin. Suuri osa silti myös vastusti, sillä liittyminen unioniin vei Suomelta joissakin asioissa omaa vaikutusvaltaa. Viime aikoina, kun EU:n jäsenvaltiot ovat olleet vaikeuksissa, on keskustelu EU-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista käynyt erityisen kuumana.

EU on onnistunut tavoitteissaan säilyttää rauha Euroopassa. Työskentely ja liikkuminen EU-maiden välillä on tehty vaivattomaksi, ja vuonna 2002 unioni otti käyttöönsä yhteisen valuutan, euron. EU on kuitenkin kohdannut useita eri vaikeuksia, joista kenties näkyvin on ollut globaali talouskriisi. Jatkuvasti käydään keskustelua siitä, missä asioissa jäsenvaltioilla tulisi olla itsemääräämisoikeus ja mistä asioista unionin kuuluu päättää.

Innokkaimpien unionin kannattajien mielestä EU:n tulisi olla liittovaltio, joka olisi taloudellisesti, maantieteellisesti ja väestömäärällisesti yksi maailman mahtivaltioita. Kritiikkiä ajatus on saanut muun muassa siksi, että eurooppalaisilla ei juurikaan ole yhteistä identiteettiä: kaikki tuntevat olevansa enemmän kotimaansa kansalaisia kuin eurooppalaisia. Vaikeaa on ollut yhteisesti myös muun muassa määrittää, voidaanko unionista erottaa maita, miten se tehdään ja mitä sen jälkeen tapahtuu. EU:lla ei myöskään ole yhteistä maanpuolustusta.

 

TOIMIELIMET

Euroopan unionin neuvosto eli EU:n neuvosto tai lyhyesti pelkkä neuvosto koostuu unionin jäsenvaltioiden ministereistä. Neuvostossa ministerit keskustelevat lainsäädännöstä ja hyväksyvät uutta lainsäädäntöä. Ministerit edustavat kotimaansa hallituksia, ajavat kotimaansa etua, ja heillä on oikeus tehdä sitovia päätöksiä hallituksensa puolesta. Unionin keskeisimmät päätökset tehdään neuvoston ja parlamentin yhteistyönä. Yhdessä ne hyväksyvät myös unionin talousarvion.

Neuvoston kokoonpano vaihtuu aina käsiteltävän asian mukaan. Jäsenvaltiot lähettävät neuvoston kokoukseen aina sen ministerinsä, kenen toimialaan käsiteltävä aihe kuuluu. Neuvoston nimikin vaihtuu käsiteltävän asian mukaan. Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsiteltäessä, jolloin mukana ovat jäsenmaiden ulkoministerit, sen nimi on ulkoasiainneuvosto.

Jotta kaikki eri kokoonpanot työskentelisivät johdonmukaisesti, niiden toimintaa valvoo yleisten asioiden neuvosto ja pysyvien edustajien komitea eli Coreper. Nimensä mukaisesti Coreperin edustajat ovat pysyviä, yleensä jäsenmaiden suurlähettiläitä.

Ennen talous- ja rahoitusneuvoston kokouksia kokoontuu euroryhmä, joka koostuu jäsenmaiden valtiovarainministereistä. Euroryhmä keskustelee neuvoston kokoukseen tulevista asioista.

Euroopan parlamentti on kansalaisille kenties EU:n toimielimistä tutuin, koska se on niistä ainoa, joka valitaan demokraattisilla vaaleilla. Tässä mielessä parlamentti vastaa siis esimerkiksi Suomen eduskuntaa, johon kansalaiset valitsevat edustajansa. Euroopan parlamentin kansalaisten valitsemia jäseniä sanotaan mepeiksi (Member of parliament).

500 miljoonaa eurooppalaista edustavia meppejä on yhteensä 751. Jokaisella jäsenmaalla on tietty lukumäärä omia meppejä maan asukasluvun mukaan. Eniten meppejä on Saksalla (96), vähiten Luxemburgilla ja Virolla (6). Suomella meppejä on 13.

Parlamentin tehtävät ovat lakien säätäminen, unionin valvonta sekä talousarvion laatiminen. EU:ssa säädetään lakeja, joita sen jäsenvaltioiden on noudatettava. Parlamentti hyväksyy lakeja, joista Euroopan komissio on tehnyt esityksiä. Parlamentti päättää myös EU:n kansainvälisistä sopimuksista ja laajentumisesta.

Parlamentilla on valiokuntia, joissa lakiehdotuksia käsitellään. Valiokunnat on jaettu toimialojen perusteella. Lakiehdotukset hyväksytään täysistunnossa.

Parlamentin valvontatehtävä tarkoittaa, että se valvoo unionin ja sen jäsenvaltioiden toimintaa. EU:ssa oli etenkin alkuaikoina tiukat kriteerit, joiden perusteella valtiot, joissa ei esimerkiksi ollut toimivaa demokratiaa tai joissa ihmisoikeuksia rikottiin, eivät voineet päästä unionin jäseniksi.  Parlamentti tarkkaileekin jäsenvaltioidensa vaaleja ja muuta poliittista toimintaa. Se valitsee komission puheenjohtajaan ja päättää komission luottamuksesta. Lisäksi parlamentti päättää yhdessä neuvoston kanssa unionin talousarviosta ja käy rahapoliittista keskustelua Euroopan keskuspankin kanssa.

Euroopan parlamenttiin valitaan jäsenet tavallisesti poliittisesti sitoutuneiden puolueiden listoilta. Kunnanvaltuustossa on valtuustoryhmiä, eduskunnassa eduskuntaryhmiä, EU-parlamentissa puolestaan parlamenttiryhmiä. Parlamenttiryhmät ovat poliittisia ryhmiä eivätkä muodostu esimerkiksi kansallisuuden mukaan. Siis esimerkiksi suomalaisia meppejä on useissa eri parlamenttiryhmissä. Esimerkiksi Suomessa kokoomuksen listalta mepiksi valittu henkilö kuuluu EPP-ryhmään jäsenvaltioiden keskusta-oikeistolaisia puolueita. Vasemmistoliitto kuuluu puolestaan vasemmistolaiseen Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmään. Kaikki parlamentin jäsenet eivät kuulu parlamenttiryhmiin, tällöin he ovat sitoutumattomia.

Komissio tekee lainsäädäntöehdotuksia neuvostolle ja parlamentille. Se voi tehdä ehdotuksia jonkin unionin perussopimuksen velvoittamana mutta myös esimerkiksi jäsenvaltion, parlamentin tai jonkin sidosryhmän toiveesta. Myös miljoona EU:n kansalaista voi yhdessä tehdä kansalaisaloitteen EU:lle. Lisäksi komission tehtävä on valvoa, että unionin jäsenmaat soveltavat EU:ssa säädetyt lait omaan lainsäädäntöönsä.

Komission jäseniä ovat komissaarit ja komission puheenjohtaja. Jokaisella EU:n jäsenvaltiolla on oma komissaari. Kuitenkaan komissaarit eivät saa ajaa oman maansa etua, vaan heidän on toimittava unionin yleiseksi parhaaksi. Kullakin komissaarilla on oma vastuualueensa.

Eurooppa-neuvostolla, jota ei tule sotkea Euroopan unionin neuvostoon, on valta määritellä unionin yleiset suuntaviivat. Sillä ei ole roolia unionin lainsäädäntöprosessissa. Eurooppa-neuvostoon, jotka kutsutaan myös EU:n huippukokoukseksi, osallistuvat valtioiden päämiehet. Sillä on nykyisin pysyvät puheenjohtaja, jota joskus nimitetään myös EU:n presidentiksi.

PÄÄTÖKSENTEKO

Euroopan unionia moititaan usein sen monimutkaisuudesta. Kieltämättä neuvosto, komissio ja muut toimielimet menevät helposti sekaisin ja on vaikea hahmottaa, kuka hoitaa mitäkin. Koska EU:n päätökset tehdään maantieteellisesti meistä kaukana, saattaa joskus tuntua, että ei unionin päätöksentekokaan meitä juuri kosketa. Tosiasia kuitenkin on, että Suomen valtion ja kuntien tulee koko ajan ottaa huomioon EU:ssa tehtävät päätökset ja sovellettava unionissa säädetyt lait omaan toimintaansa. EU:n päätökset vaikuttavat Suomen valtion ja kuntien kautta jokaisen suomalaisen elämään. EU:n toimielinten ja päätöksenteon tunteminen ei siis ole turhaa.

Kun EU säätää lakeja, neuvostolla ja parlamentilla on tasaväkinen valta. Suurimmassa osassa EU:n lainsäädäntöpäätöksentekoa onkin käytössä niin sanottu yhteispäätösmenettely eli tavallinen lainsäätämisjärjestys. Käytännössä uusi laki etenee siten, että komissio tekee siitä esityksen, jota neuvoston ja parlamentin jäsenet kommentoivat ja muokkaavat. Laki hyväksytään sitten, kun neuvosto ja parlamentti ovat yhtä mieltä lain sisällöstä. Tähän voidaan tarvita kaksi käsittelykertaa. Jos kahdellakaan käsittelykierroksella päätöstä ei saada tehtyä, asian ottaa käsittelyyn sovittelukomitea, jossa on yhtä paljon jäseniä parlamentista ja neuvostosta ja joka pyrkii tekemään asiasta kompromissin. Jos sovittelukomiteakaan ei saa päätöstä aikaan, laki jää säätämättä.

Vaikka neuvosto ja parlamentti yhdessä säätävät lait, vain komissiolla on oikeus tehdä aloite uudesta laista. Parlamentti voi kuitenkin pyytää komissiota tekemään aloitteen uudesta laista. Mepeillä ei kuitenkaan ole samanlaista lakialoiteoikeutta kuin kansanedustajilla Suomessa.

Parlamentilla ei joissain asiakysymyksissä ole yhtäläistä valtaa neuvoston kanssa. Tällöinkin neuvoston tulee kuitenkin kuulla aiheesta parlamentin lausunto. Kyseessä on siis kuulemismenettely, jota tosin käytetään nykyään enää harvoin. Lisäksi joissain asiakysymyksissä käytetään hyväksymismenettelyä, joka tarkoittaa, että parlamentin on hyväksyttävä ehdotettu säädös, jotta se voidaan hyväksyä.

Monesti kuulee puhuttavan Lissabonin tai Maastrichtin sopimusten kaltaisista asiakirjoista. EU:ssa keskeisiä ovatkin perussopimukset, jotka jäsenvaltiot vapaaehtoisesti ja demokraattisesti yhdessä hyväksyvät. Perussopimukset ovat unionin säännöt: niissä määrätään, ketkä voivat tehdä päätöksiä mistäkin asiakysymyksestä ja millä menettelyllä. Perussopimusta muutetaan aika ajoin (tästä johtuu nimien muutos), kun unionia halutaan kehittää eteenpäin.

Joissakin asioissa EU:lla on yksinomainen valta; tällöin valtio ei voi tehdä asiasta omaa päätöstä. Joissakin asioissa kuitenkin sekä unionilla että valtiolla on valtaa. Tällöin sovelletaan toissijaisuusperiaatetta. Se tarkoittaa, että jos valtio, alue tai kunta voi hoitaa asian itse tehokkaasti ja tavoitteiden mukaisesti, EU ei puutu siihen. Tällaisia ovat muun muassa monet ympäristökysymykset. Jotkin asiakysymykset, kuten valtioiden oma maanpuolustus, ovat pelkästään valtion oman päätöksenteon vastuulla.

LAINSÄÄDÄNTÖ

EU:n lainsäädäntö vaikuttaa helposti monimutkaiselta, koska siinä puhutaan monista eri termeistä, kuten säädöksistä, asetuksista ja direktiiveistä. Säädös on yhteisnimitys. Säädöksiä ovat asetukset, direktiivit, suositukset, päätökset ja lausunnot.

EU:n laatimaa asetusta on noudatettava kaikilta osin, ja se on sitova. Direktiivi on myös sitova, mutta jäsenmaa saa päättää itse, miten se käytännössä soveltaa direktiivin omaan lainsäädäntöönsä. Päätökset ovat sitovia niille, joita se koskee, ja niitä noudatetaan kaikilta osin. Suositus ja lausunto eivät ole sitovia: ne ovat esimerkiksi komission kannanottoja, joista ei seuraa vastaanottajalle oikeudellisia velvoitteita.